Skip to content

Hyvä Ikä blogi

Apuvälineissä trendinä keveys, kokoontaitettavuus ja kuljetettavuus

Kokoontaitettavuus ja pieneen tilaan mahtuminen on ajan trendi. Kevyet ja helposti kuljetettavat liikkumisen apuvälineet saavuttavat suosiota erityisesti aktiivisten itse liikkuvien senioreiden keskuudessa. Hyvä Ikä -messuilla voi tutustua mm. näihin tuotteisiin kuten myös uudistuneisiin, helpommin kuljetettaviin kotihoitosänkyihin sekä uusiin apuvälineiden hankinta- ja maksutapavaihtoehtoihin.

Apuvälinetarve voi yllättää kenet vain, milloin vain – vuokraus voi pelastaa tilanteen

Kaikilla meillä on ikääntyviä vanhempia ja muita läheisiä tai apuvälinetarve voi sattua omalle kohdalle – milloin vain ja missä vain. Apuvälinetarve kohtaa usein yllättäen sairauden, tapaturman tai kunnon heikkenemisen takia. Apuvälineen saanti apuvälinelainaamon kautta itselle tai vanhemmille, voi joskus tuntua vaivalloiselta esimerkiksi eri kaupungeissa asumisesta johtuvien välimatkojen tai prosessin hitauden takia. Kaikkia apuvälinetuoteryhmiä ei myöskään saa julkisten palveluntarjoajien kautta eikä apuvälineen ulkonäköön, merkkiin ja malliin voi juurikaan itse vaikuttaa. Tällöin vaihtoehtona on hankkia tai esimerkiksi vuokrata apuväline itse.

Apuvälinealalla trendinä ajokeulat ja kokoontaitettavat sähköpyörätuolit ja -mopot

Ensimmäinen tällainen nouseva uutuusryhmä on erilaiset pyörätuolin kelausta helpottavat sähköavusteiset kelaus– ja työntöavut sekä ajokeulat, jotka muuntavat pyörätuolin kolmipyöräiseksi ajolaitteeksi.

Myös kokoontaitettavuus ja pieneen tilaan mahtuminen on ajan trendi. Kokoontaitettavat, henkilöauton tavaratilaan mahtuvat, kevytsähköpyörätuolit ja kokoontaitettavat mopot lisäävät suosiotaan erityisesti aktiivisten, itse liikkuvien, omasta mielestään vielä täysin toimintakykyisten senioreiden käytössä.

Nämä laitteet ovat usein varsin hintavia, eikä niitä helposti vielä myönnetä alueellisten apuvälinekeskusten kautta, joten helpoin tapa kokeilla, on esimerkiksi vuokrata apuväline väliaikaisesti omaan käyttöön. Jos laitteesta on apua, voi vuokratuotteen hankkia esim. osamaksulla itselle kokonaan myös omaksi.

Tarkasta hoitosänkysi vaatimustenmukaisuus

Toinen merkittävä uudistus terveydenhuoltoalalla on vuonna 2021 voimaan astunut MDR-asetus sekä hoitosänkyjen jo 2013 voimaantullut EU direktiivi IEC 60601-2-52. Tämän takia kaikki sänkyvalmistajat ovat joutuneet tarkastamaan omien tuotteidensa vaatimustenmukaisuuden. Suurimmat ja eniten puutteita aiheuttavat muutokset ovat mm. sivulaitojen ja pää- ja jalkopäätyjen maksimiraot sekä uusi sivulaitojen 250 Newtonin (25 kg) kestävyysvaade aikaisemman 30N (3 kg) sijasta.

Hyvä Ikä -messuilla Camp Mobilityn osastolla on mukana erityisesti kotiin sopivia uutuushoivasänkyjä kuten uudistettu klassikko Hermann Bock Domiflex3 sekä täysin uusi, lähes lattiarajaan asti laskeutuva Floorline 15/80.

Sote-uudistus muuttaa apuvälineitä myöntävien tahojen toimintaa

Kolmas uudistus on Sote-alueiden toiminnan alkaminen ensi vuoden alusta. Sote-uudistus keskittää myös tiettyjen apuvälineitä hankkivien tahojen toimintaa. Tällaisia on esimerkiksi asunnonmuutostöihin ja esteettömyysratkaisuihin liittyvät tuotteet ja palvelut, joihin kuuluu mm. rampit ja luiskat, nostimet ja hissit, WC- ja kylpyhuoneapuvälineet kuten tukikaiteet ja -kahvat. Mobilityn esteettömyysratkaisuista löytyy apu myös ammattilaisille, esimerkiksi näistä muutoksista johtuvien jonojen purkuun.

Hyvä Ikä -messuilla Camp Mobilityn osastolla 3P21 voit tutustua yllä lueteltuihin tuoteryhmiin, Camp Mobilityn vuokrauspalveluihin ja eri maksutapavaihtoehtoihin sekä uuden Camp Helsinki, Valimotie 17–19:n palveluihin ja toimintaan. Lue lisää meistä täällä: www.campmobility.fi

 

Tule tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin!

Annamari Korpi, Camp Mobility

Annamari Korpi
Camp Mobility

Kirjoittaja on Camp Scandinavia Oy:n / Camp Mobilityn markkinointikoordinaattori ja mm. kahden seniorin omaishoitaja

 

Camp Mobility on liikkumisen ja päivittäisten arjen apuvälineiden myyntiin ja vuokraukseen keskittyvä Camp Scandinavia Oy:n liiketoimintayksikkö. Mobilityn toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tuusulassa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.

 

 

Tervetuloa Hyvä Ikä -messuille 28.-29.9. Helsingin Messukeskukseen!

Messut avoinna ke-to klo 9-17
Ammattilaiset veloituksetta rekisteröitymällä kävijäksi
Yleisökävijöille messuliput 10€ (ovelta 12€)

Blogin etusivulle

Tapahtuman etusivulle