Siirry sisältöön
Blogi Välittävä kohtaaminen ja välittämisen kulttuuri rakentamassa parempaa vanhuutta
Artikkeli

Välittävä kohtaaminen ikääntyneen arjessa, asiakastyössä ja ikäystävällisessä yhteiskunnassa

Julkaistu

Ikääntyvä yhteiskuntamme tarvitsee välittämisen kulttuuria, jossa ihmiset voivat vanheta turvallisesti ja arvokkaasti. Kokonaisvaltaisen ja välittävän kohtaamisen tueksi on kehitettävä toimintatapoja, rakenteita ja monitoimijayhteistyötä, jotta jokainen saa tarvitsemansa tuen ja avun oikea-aikaisesti riittävällä ja oikealla osaamisella.

Kokonaisvaltainen välittävä kohtaaminen vaatii empatiaa. Välittävä kohtaaminen tarkoittaa kykyä kuunnella ja kuulla, tunnistaa toisen tarpeita ja tunteita. Pelkkä empatian osoittaminen ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja arjessa: uskallusta kysyä, puheeksi ottamista, ohjaamista tuen piiriin ja/tai avun antamista. Tällainen lähestymistapa voi merkittävästi parantaa ikääntyneiden elämänlaatua tarjoamalla heille turvallisuuden tunnetta ja luottamusta avunsaantiin. Vuorovaikutukseen perustuvat välittävät ihmissuhteet luovat turvaa, mielenhyvinvointia ja luottamusta, mikä mahdollistaa ikääntyneen ihmisen mielekkään elämän. Läheisyyden ja yhteisyyden tunteet lisäävät elämän merkityksellisyyttä ja auttavat arjessa selviytymistä.

Välittävän kansalaistoiminnan rinnalle tarvitaan toimintatapoja ja rakenteita, joilla löydetään avuntarvitsijat ja varmistetaan avunsaanti tilanteessa, jossa ihmisen itsensä ja hänen mahdollisten läheistensä voimavarat eivät riitä avun hakemiseen. Tulee kehittää monitoimijaista yhteistyötä, jossa eri toimijat, kuten järjestöt, kunnat, seurakunnat ja yritykset tekevät sujuvaa yhteistyötä täydentäen ikääntyneiden palveluekosysteemiä.

Välittävä ikääntyneiden palveluekosysteemi toimii ennakoivasti, ennaltaehkäisevästi ja korjaavasti. Tämä edellyttää uudenlaista näkökulmaa vanhuspalvelujen kehittämiseen. Kehittämiseen on otettava mukaan kansalaiset ja ennen kaikkea iäkkäät ihmiset ja heidän läheisensä sekä moniammatillinen toimijaverkosto. On luovuttava "portinvartija" -näkökulmasta ja panostettava ihmislähtöiseen työskentelyyn, jossa tunnistetaan aktiivisesti avuntarvitsijat sekä löydetään iäkkään ihmisen kanssa yhdessä toimijuuden ja kotona selviytymisen haasteet sekä kestävät ratkaisut, jotka tukevat turvallista ja mielekästä kotona asumista.

Eri toimijoiden välinen yhteistyö edellyttää myös välittämisen kulttuuria, luottamusta sekä aktiivista verkostotyötä. Verkostossa toimijat tuntevat toistensa työn, sitoutuvat yhteiseen työhön ja jakavat yhteisen käsityksen ongelmista. Yhdessä he etsivät ratkaisuja oppien ilmiöstä ja kehittäen jatkuvasti toimintaa vastaamaan alueella asuvien ikääntyvien ihmisten tarpeita ja synnyttämään ikäystävällistä yhteisöä.

Etsivä vanhustyö toimii sillanrakentajana, joka yhdistää eri toimijat ja luo yhtenäisen ja välittävän verkoston, joka kykenee tunnistamaan ja vastaamaan ikääntyneiden tarpeisiin kattavasti ja joustavasti. Etsivän vanhustyö on olennaisen tärkeää iäkkäille, jotka elävät yksin ja ovat sosiaalisesti eristyneitä, sillä he ovat usein haavoittuvia luontaisen sosiaalisen tuen puuttuessa. Etsivän vanhustyön näkökulma tuo esiin sen, että välittämisen kulttuuriin tarvitaan meitä kaikkia, mutta se ei synny itsestään, vaan se vaatii asennetta, aktiivista toimintaa, tietoista panostusta, osaamista, laajaa yhteistyötä sekä ikäystävällistä yhteiskuntaa.

Päivi Tiittula

Erityisasiantuntija
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry
Etsivän vanhustyön verkostokeskus

Tule kuuntelemaan Päivi Tiittulan puheenvuoroa Hyvä Ikä -tapahtumaan keskiviikkona 2.10. klo. 11:30-12:00


Tervetuloa tapaamaan VALLI ry:n asiantuntijoita myös messuosastolle! Tule keskustelemaan välittämisen teemoista, etsivästä vanhustyöstä ja kokonaisvaltaisista näkökulmista vanhuspalveluiden kehittämiseen.

Hyvä Ikä -tapahtuma

2.-3.10. Helsingin Messukeskus

Tervetuloa mukaan vanhustyön ja ikääntymisen omaan tapahtumaan. Tutustu ohjelmaan ja tule mukaan ajankohtaisen tiedon ja käytännön ratkaisujen äärelle.

Lue lisää